Siirry pääsisältöön Siirry päävalikkoon Siirry alatunnisteen valikkoon

Uutiskirjeviestinnän ToDo-lista, jonka kultakalakin jaksaa lukea

0
Kuva kultakalasta, joka jaksaisi lukea uutiskirjeviestinnän kehittämisen To-Do -listamme.
Jaa

Muistat ehkä Microsoftin takavuosien tutkimuksen, jossa todettiin ihmisen voivan keskittyä yhtäjaksoisesti ja häiriintymättä 8 sekunnin ajan. Vuonna 2000 vastaava luku oli vielä 12 sekuntia. Keskittymiskykymme on siis ainakin sekunnin huonompi kuin kultakalalla, jonka vastaava luku on 9 sekuntia. 

Vaikka tutkimusta on kyseenalaistettu, on siinä myös perää. Muissakin tutkimuksissa on havaittu, että nykyisin sisällön määrän kasvettua, ihmisen mielenkiinto pysyy yhdessä kohteessa yhä vain lyhyemmän ajan. 

Miten siis napata huomio omaan uutiskirjeeseen, jotta se tulee nähdyksi ja kuulluksi?  Avuksi kirjoitimme uutiskirjeviestinnän kehittämisen To-Do -listan, jonka kultakalakin jaksaa lukea.  

Tutustu uutiskirjetyökaluumme

Uutiskirjeviestinnän kehittämisen To-Do -lista

  1. Hanki helppokäyttöinen työkalu
  2. Rikasta tilaajarekisteriä
  3. Panosta sisältöön
  4. Mobiilioptimoi
  5. Kasvata avaus- ja klikkausprosenttia

Tämän To-Do -listan toteutus tosin vie hieman enemmän aikaa kuin 8 sekuntia. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä kerralla, sillä uutiskirjeviestinnän kehittäminen voidaan toteuttaa askel kerrallaan. 

Uutiskirjeviestinnän kehittämisen suosittelemme aloittamaan helppokäyttöisellä työkalulla, joka nopeuttaa työskentelyä ja vapauttaa aikaa muille kohdille. Kun aikaa ei tarvitse käyttää tekniikan kanssa tappelemiseen, jää sitä enemmän olennaiseen. Tutustu LianaMailer-uutiskirjetyökaluun.

Haluatko oppia lisää uutiskirjeistä? Katso aiheeseen liittyvät sisällöt:

Tykkäsitkö artikkelista?
Peukuta tästä!

Kommentti

Kommentit

Ei kommentteja