Kirjoitus

Mitä kuuluu suomalaiseen grillikesään?

Ota yhteyttä
Mitä kuuluu suomalaiseen grillikesään? Suomalaisten grilleissä tirisee myös muuta kuin pelkkää lihaa.

Grillaus on tärkeä osa suomalaista mökkikesää. Mikäpä olisi ihanampaa kuin tulla suoraan saunasta grilliherkkujen ääreen ja nauttia kunnollista suomalaista makkaraa seesteisen järvimaiseman edessä?

Halusimme selvittää, mitä kuuluu suomalaiseen grillikesään. Seurasimme puolentoista kuukauden ajan ViidakkoMonitorilla hashtagia #grillaus sekä muita grillaukseen liittyviä sanoja sosiaalisessa mediassa ja koostimme tulokset yhteen. 

Selkeästi ylivoimaisina grillattavina mainittiin perinteiset liharuoat makkara, burgeri ja pihvi. HK saa erityismaininnan omalla hashtagillaan #hookoo ja myös pekoni nousi korkealle tuloksissa. Suomalaisten grilleissä tirisi kuitenkin myös muuta kuin pelkkää lihaa – kasvikset, vartaat ja juusto saivat myös oman osansa maininnoista. 

Ylivoimaisesti eniten grillausmainintoja tehtiin juhannusaattoa edeltävänä torstaina. Yleisimmissä sanoissa juhannus näytti myös suosiotaan: suosituimmasta seitsemästä sanasta peräti viisi liittyivät juhannukseen. 

Grillaus ja juhannus inspiroi myös sarjakuvataiteilijoita. Kaksi Fingerporin sarjakuvaa nousivat Twitterissä suureen suosioon:

Lue lisää someseurannasta blogissamme:

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

 

Artikkelin kommentointi

Lisää uutisia

Sisällöntuotanto haltuun: näin hyödynnät ja kierrätät olemassa olevaa sisältöä

Sisällöntuotanto ei ole pelkkää uusien sisältöjen luomista, vaan myös olemassa olevien sisältöjen monipuolista hyödyntämistä. Olemme koonneet sinulle kasan käytännön vinkkejä, joiden avulla voit ottaa vanhat hyvät sisällöt uudestaan hyötykäyttöön.

Lue lisää

Tuplasti tehoja työskentelyyn – 10 vinkkiä markkinoijille ja viestijöille

Kuinka paljon sinä heität hukkaan työaikaa tavallisen työpäivän aikana? Vartin, puoli tuntia vai jopa tunteja? Jotta saisit työaikasi todelliseen hyötykäyttöön, olemme koonneet sinulle 10 vinkkiä, joiden avulla voit parantaa oman työskentelysi tehokkuutta ja luoda itsellesi uudenlaista työrutiinia.

Lue lisää

Analytiikka mediaseurannassa

Mediaseurantapalvelun avulla organisaatio voi helposti pysyä ajan tasalla toiminnalleen tärkeistä aiheista. Pelkästään tiedon keräämisellä ei ole yksistään mitään arvoa, vaan arvokas data täytyy valjastaa hyötykäyttöön. Datan syvällinen analysointi ja ymmärtäminen on koko ajan yhä tärkeämpää.

Lue lisää

Kohti täysivaltaisempaa mediaseurantaa

Tuntuuko sinusta, että seurantojen luominen ja kohdentaminen on hankalaa ja työlästä? Perinteisesti mediaa seurataan avainsanojen pohjalta rakennettujen automaattisten seurantojen avulla. Uusi aihealuehaku tekee mediaseurannasta helpompaa ja tarkempaa.

Lue lisää