Kirjoitus

Case: Yllätetään yhteiskunta moninkertaisti mediajulkisuutensa

Ota yhteyttä
Case: Yllätetään yhteiskunta moninkertaisti mediajulkisuutensa Aiomme jatkossa lisätä tiedottamiseemme myös feature-artikkeleita, jotka pohjautuvat tapahtumiimme, mutta ovat sisällöltään yleisempiä ja ajattomia.

Yllätetään yhteiskunta on konsepti, jonka ensimmäisen idean käynnisti seitsemän vuotta sitten joukko yritysjohtajia. Mukana olivat muun muassa Devoin toimitusjohtaja Jari Raitanen, Veikkauksen toimitusjohtajana toiminut Risto Nieminen, Microsoftin toimitusjohtajana toiminut Ari Rahkonen sekä Deloitten toimitusjohtajana toiminut Teppo Rantanen. Yllätetään yhteiskunta –ryhmä toimii uudenlaisia yritysten, julkisen sekä kolmannen sektorin yhteistyötä synnyttävien ideahautomoiden moottorina. Se on ollut mukana ekologista elämäntapaa, nuorisotyöllisyyttä ja työviihtymistä edistävissä hankkeissa. Ryhmä järjestää Yllätetään yhteiskunta JAM -tilaisuuksia, joissa kootaan yhteen eri alojen edustajia ja kannustetaan heitä luomaan uudenlaisia ideoita yhteiskunnallisesti tärkeiden teemojen edistämiseen.

ePressi.comin asiakkaana Yllätetään yhteiskunta on ollut kahden vuoden ajan. “Käytimme aiemmin viestintäämme uutiskirjeitä, mutta lehdistötiedottaminen on osoittautunut tapauksessamme tehokkaaksi viestintäkanavaksi. Tiedotamme vuosittain aktiivisesti ja julkisuutemme on moninkertaistunut asiakkuutemme aikana. Olemme saaneet lukuisia haastattelupyyntöjä niin radioon, televisioon kuin lehtiinkin aina paikallisesta tasosta kansallisiin medioihin. Aiomme jatkossa lisätä tiedottamiseemme myös feature-artikkeleita, jotka pohjautuvat tapahtumiimme, mutta ovat sisällöltään yleisempiä ja ajattomia”, ryhmän Ville Vainio kertoo.

“Arvostamme palvelussa tiedotteen helppoa kohdistettavuutta. Laajan toimittajakannan ansiosta lähetämme viestimme tarvittaessa valtakunnallisesti tai tietylle alueelle. Median lisäksi tiedotamme samalla työkalulla myös yhteistyökumppaneillemme. Palvelun käyttäminen on helppoa ja nopeaa, mistä erityiskiitos menee ePressi.comin loistavalle asiakaspalvelulle”, Vainio kiittelee.

Kiinnostuitko tiedottamisen palveluistamme?

Ota meihin yhteyttä.

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

Lisää uutisia

Tuplasti tehoja työskentelyyn – 10 vinkkiä markkinoijille ja viestijöille

Kuinka paljon sinä heität hukkaan työaikaa tavallisen työpäivän aikana? Vartin, puoli tuntia vai jopa tunteja? Jotta saisit työaikasi todelliseen hyötykäyttöön, olemme koonneet sinulle 10 vinkkiä, joiden avulla voit parantaa oman työskentelysi tehokkuutta ja luoda itsellesi uudenlaista työrutiinia.

Lue lisää

Mitä kuuluu suomalaiseen grillikesään?

Halusimme selvittää, mitä kuuluu suomalaiseen grillikesään. Seurasimme ViidakkoMonitorilla grillaukseen liittyviä sanoja sosiaalisessa mediassa puolentoista kuukauden ajan.

Lue lisää

Analytiikka mediaseurannassa

Mediaseurantapalvelun avulla organisaatio voi helposti pysyä ajan tasalla toiminnalleen tärkeistä aiheista. Pelkästään tiedon keräämisellä ei ole yksistään mitään arvoa, vaan arvokas data täytyy valjastaa hyötykäyttöön. Datan syvällinen analysointi ja ymmärtäminen on koko ajan yhä tärkeämpää.

Lue lisää

Kohti täysivaltaisempaa mediaseurantaa

Tuntuuko sinusta, että seurantojen luominen ja kohdentaminen on hankalaa ja työlästä? Perinteisesti mediaa seurataan avainsanojen pohjalta rakennettujen automaattisten seurantojen avulla. Uusi aihealuehaku tekee mediaseurannasta helpompaa ja tarkempaa.

Lue lisää

Tietoiskuja ja hattaraa Markkinoinnin viikolla 2016

Aiemmin Markkinointiviestinnän viikkona tunnettu tapahtuma uudisti nimensä ja paikkansa. Vuoden 2016 tapahtuma järjestettiin Pasilan Messukeskuksessa ja keräsi yli 5000 kävijän ennätysyleisön. Koodiviidakko osallistui messuille oman tietoiskulavansa voimin ja kaksipäiväisen rupeaman aikana tarjosimme satoja annoksia omenahattaraa sekä tietysti markkinoinnin ja viestinnän tietoiskuja, joita kävi seuraamassa valtava joukko ihmisiä.

Lue lisää